Tänään onneni kukkuloilla täällä Ylläksen hellässä syleilyssä huomasin, että kirjoittaminen on maailman vaikein asia. Vähän aikaa pohdittuani tajusin saamattomuuteni johtuvan nimenomaan siitä, että kaikki on hyvin. 51 viikon odotus on vihdoinkin loppunut ja saamme viettää ainutlaatiset 6 päivää paratiisissa.
  Suomen valtio tekee todellakin kulttuuriteon kun ei myönnä yllinkyllin taideapurahoja. Paras jälki syntyy nimenomaan kärsimyksestä ja kivusta. Sanojen, nuottien tai värien seasta pitää aistia hikeä, tyhjennettyjä pulloja, henkistä kärsimystä ja täyttymättömiä toiveita. Oikea taide syntyy juuri noista aineksista, loppu 99% on tehty rahan kiilto silmissä. Sitä kutsutaan viihteeksi. Anteeksi kärjistykseni.

Rauhaton olo, sänky tihkuu happoa
Päähäni porautuu kolo, sykkii molo
Aristaa täyttä rakkoa, tunnen raapimisen pakkoa

Puhua pukahdan, sitten nukahdan

Aamu koittaa, märkään herään
Joku soittaa, voimani kerään
Ylläs koittaa, lähden perään