Tänään onneni kukkuloilla täällä Ylläksen hellässä syleilyssä huomasin, että kirjoittaminen on maailman vaikein asia. Vähän aikaa pohdittuani tajusin saamattomuuteni johtuvan nimenomaan siitä, että kaikki on hyvin. 51 viikon odotus on vihdoinkin loppunut ja saamme viettää ainutlaatiset 6 päivää paratiisissa.
  Suomen valtio tekee todellakin kulttuuriteon kun ei myönnä yllinkyllin taideapurahoja. Paras jälki syntyy nimenomaan kärsimyksestä ja kivusta. Sanojen, nuottien tai värien seasta pitää aistia hikeä, tyhjennettyjä pulloja, henkistä kärsimystä ja täyttymättömiä toiveita. Oikea taide syntyy juuri noista aineksista, loppu 99% on tehty rahan kiilto silmissä. Sitä kutsutaan viihteeksi. Anteeksi kärjistykseni.

Rauhaton olo, sänky tihkuu happoa
Päähäni porautuu kolo, sykkii molo
Aristaa täyttä rakkoa, tunnen raapimisen pakkoa

Puhua pukahdan, sitten nukahdan

Aamu koittaa, märkään herään
Joku soittaa, voimani kerään
Ylläs koittaa, lähden perään

Reincarnation

Vanha mies rahaton, joka omaa takkuisen kuontalon, ilman yhtään juomaa on
Jälkeen pitkän matkan kuljetun, omaa vain harvan tutun, mutta kirkasta vaativan nielun
On hän nyt huonossa kunnossa, on ajatukset vain kossussa, ja tulonlähde sossussa

Silmät yhä eläväiset, hyppelee yhä kuin mäkäräiset, tuntee kaikki täkäläiset
Huomaa ne paperin revenneen, mies tarttuu siihen lappuseen, silmät lukee esitteen
Mies tuntee sisällänsä kuohumista, on se erilaista kuin juopumista, tarkoittaa se tästä elämästä luopumista

Luuli hän jo kaiken saaneen, nyt enää olisi tarvinnut syövän suoleen, olisivat kadulta löytäneet kuolleen
Vaan uusi ajatus häntä vaivaa, tieltänsä murheet raivaa, ja vielä rahaa hän jostain kaivaa
Huomenna hän sukset ojossa, seisoo asemalla jonossa, Ylläkselle tulossa

Niin siinä sitten kävi, YLLÄS ON JO

On myönnettävä, että tämän blogin anti jäi määrällisesti viime vuodesta valovuosia. Toivon kuitenkin edes niiden vähien tekstien luoneen valoa etelän synkkään marraskuuhun, tai mustanneen entisestään maailmankuvaamme. Vaikutuksen laadulla ei ole väliä. Koeviikon ja muiden velvollisuuksien paljous yllätti täysin kirjoittajakaartin. Itse olen kuitenkin joka hetkellä ajatellut tätä Ylläs-kultin airuetta, paitsi silloin kun minulla olisi ehkä ollut aikaa raapia harmaita nystyröitäni http://www.hs.fi/fingerpori/1135251011510 ja kirjoittaa jotakin tänne.
  Joka tapauksessa, TÄMÄ EI PÄÄTY TÄHÄN. Ensi vuonna Ylläs pilkistää taas syksyn synkkyydestä ja kaikki on taas niin kuin ennen. Sitä odotellessa, tänne ilmestyy tekstiä laidasta laitaan, terveestä sairaaseen, kauniista rumaan, kahvimukeista äitiyspäivärahoihin ja asiallisesta Ylläkseen.

Välitiedoitus

Ylläs on tällä hetkellä kuiva ja kireä kuin aavikkorotan pillu. Mutta kauan Suomen talvi ei voi uhmata todennäköisyyksiä, ja viimeistään kun Charter Tuomi vyöryy kohti Äkäslompoloa, taivas repeää ja lunta tulee ihan hemmetisti. Ei siis hätää. Jatkakaa (läksyjen)lukemista ja kirjoittelua.


Vettä sattaa, "On pimeää ja kosteaa"
Sade lakkaa, "On märkää ja kohmeaa"
Kohta pitää pakkaa

Vesisade, "Jumalako meidät hylkää?"

Herään valkeaan aamuun, kylmää...

Matka viimeinen

Mies hiljainen, vanha heikkokuntoinen.
Kadulla yksin taapertaa, tuuli kylmä naamaa
sen sivaltaa. Kohti määränpäätä
vaeltaa, omassa kylmässä maailmassaan.
Mies matkan pitkän tehnyt on, nähnyt ilon,
rappion. Askel kovin raskas, hetken viel kantaa,
vaik takana on jo matkaa. Syvemmälle käy 
miehen tie, kohti paikkaa viimeistä vie.
Viimein koittaa hetki, loppuunsa on tullut 
miehen retki. Lumeen kylmään luuhistuu,
kieroon kääntyy kasvot suu. Silmät tyhjät
tuijottaa, kohti paikkaa parempaa. Sade
hento luminen, peittää miehen poloisen. 

Alho

Lassen tarina?

Käsittämätöntä settiä Otsolta edellisissä teksteissä! On se hieno mies.

Pyysin blogin herralta luvan kirjoittaa pienen tarinan tänne suurien sanojen joukkoon. Yhtenä päivänä katsoin loppuun kulutetun matematiikan vihkon takasivulle, josta löysin häikäisevän syvällisen sekavan tekstin, jonka olen sinne joskus selvästi sekaisessa tilassa, mieleni syövereissä raapustanut.

Tässä teksti sanasta sanaan:

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Mietti Lasse istahtaessaan kannon reunalle, kaukoputken lennettyä reunan yli. Kukakohan sitä nyt saa käytellä? Kenties joku olematon. Joku kaukaisestä mitättömyydestä, kenties uusi maailmankuva hahmottuu uudelle yhteisölle, joka lähtee nousuun, aivan uudenlaiseen kehitykseen, kuten Galileon ja Kopernikuksen tavoin hän joutuu ahtaalle miettimään elämän tärkeitä kysymyksiä - jos edes joutuu...

Tästä voikin sitten tehdä jonkunnäköistä analyysiä..pitää vähä kirjoittajanakin paneutua, että mistä helvetistä oli/on kyse.

Ja nn se elämä muuten hienoa, jos edes on. Mutta jos joku on varmaa ni se on epävarmuuden perusteella varminta, että kohta on Ylläs. Pidetään se pojat mielessä.

T. Summanen

Julma kuvaus paloittelumurhasta

Ulkona pimeä laskeutuu, kadotan viimeisen latvan kuusen, on uusikuu
Metsässä syvällä natisee puu, täynnä osia ihmisten, se niiden painosta huojuu

Juurella sen mies raaka häärii, kädessänsä kirves ja saha, veristä nyyttiä esiin käärii
Vielä jokin käärössä määkii, kuuluu sivallus ja ääni paha, vain mieli ruma miestä nyt säälii

Äkkiä tuuli oksaan nappaa, käntää mies katseensa ylös, alkaa puu uhkaavasti vinoon lappaa
Liian kauan mies paikallansa kuppaa, pettää viimeinenkin juuren köytös, puu tulee vauhdilla ja miehen tappaa

Aamulla paikalta löytyy ruumiskasa, lehdet asiaa paisuttelee, löytyy siitä naapurin Liisa ja kuopus-Masa
On kuolleilla pullistunut jo maha, poliisi paikalle ihmettelee, onko motiivina ollut rakkaus vai raha

Kaikki vaativat syyllistä tuomiolle, poliisit läjää rumaa tutkii, eräs asia on jäänyt vähemmälle huomiolle
On ilmestynyt jäljet veriset naapurin ruohikolle, konstaapeli mätää silmää hutkii, on naapuri ajanut Kuopiolle

Syyllistä ei koskaan löydetä, no mitäpä sillä väliä, ei häntä kiinni sellin seinään koskaan köytetä
Aika kulkee ja ei työ petä, aina löytyy uusia jalkoja, käsiä, joita voi paloitella kuka tahansa täti, setä

Mistä saamme voimaa päivään? Ja nihilismiä.

Unelmien (Ylläksen) ja tavoitteiden (Ylläksen) lisäksi ihminen tarvitsee jotain muuta, jolla täydentää muuten täysin mitäänsanomatonta elämäänsä. Tuntuu että tämä elämän suola, onnellisen elämän peruseines, on itsensä vertailu muihin. Kun toteamme itsellemme, "Siltä tulee tosi huonoja juttuja" tai " VITTU sillä on tyhmät vaatteet", tulemme onnellisiksi ja jaksamme taas kohti uusia haasteita.
  Todellisuus hämärtyy. Kun vertailemme itseämme toisiin ihanteina jotkin heebot "julkisuudesta", emme enää ajattele omilla aivoilla asioita. Integroimme toisten jutut omaan elämäämme ja olemme tyytyväisiä. Totuus vääristyy. Siitä tulee yleinen mielipide, jolla ei siis ole mitään objektiivisia perusteita. Esimerkkejä historiasta löytyy liikaakin. Ensinnäkin kaikki uskonnot voidaan tunkea mielipiteiden romukoppaan. Kauneusihanteet ovat myös liian häilyviä ja perusteettomia.
  Herää kysymys, että miten käy, jos kaikki kivat tavat, uskomukset ja ihanteet kärrätään kaatopaikalle. Elämästä tulee täysin mitäänsanomatonta! Emme enää voi verrata itseämme rakkaisiin ystäviimme ja läheisiimme ottaen mallia jostain botox-soijapussi-silikoni-Haile-Bolt-Pepsodent möllykästä, joka patsastelee lehtien joka sivulla.
  Toki maailmassa on olemassa oikeita arvoja, joihin sisältyy Totuus, Kauneus ja Hyvyys. Ne ovat vaan niin pirun tylsiä ja vaikeasti tavoitettavissa. Ne ovat tavoiteltavan arvoisia vain niiden itsensä takia. Kun teemme jotain oikeasti hyvää, kaunista ja vilpitöntä, emme saa siitä mitään palkintoa, jolla helliä itseämme, täyttää mahamme tai tehdä itsestämme muita parempi. Saamme vain autuaan tunteen, joka katoaa kuin pieru Saharaan hypätessämme takaisin Totuuden pilvilinnasta kunniattomaan, mutta ah niin aistikkaaseen elämään. Olemme siis vielä eläimiä, laumaeläimiä
  Loppuun voin todeta (toivottavasti) hämmentyneille lukijoille, että don't worry. Mihinkään ei ole kiire, mutta jos joskus aikoo koota aivonsa takaisin siksi itsenäisesti ajattelevaksi ja toimivaksi elimeksi, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Helppoa se ei ole, mutta oikein operoituna paikalleen omat aivot saattavat tuoda meille kaikille jotain oikeasti Kaunista, Hyvää ja Totta. Sitä odotellessa.
 

"Nauraako, laulaako vai kuristaa kaulaako?"

Elämä on kuin suuri omenapuu, sanoi mato
"On mahdollisimman monta omenaa syötävä, kato."
Muuten mätänee pois koko mahtava sato

Syksy tuli, omenat kypsyi, alkoi kesän pako
Mato paisuneena ajatteli, nyt on tehtävä talveksi lato
Hän etsi, löysi, oli paikassa hyvä rako
Sinne hän omenat karoineen lato
Ei hän sitä silti tiennyt, oli se paikka kaivo sako.

Muut madot nauroi: "On sulla aivojen tilalla persvako.
Ei mikään auta, kohtaa meitä kaikkia lako."

Talvi tuli, satoi lumi, alkoi omenoiden jako
Niistä riitti monelle

Sitten kaivosta haettiin vettä
Vesi ryöppysi
Omenat huuhtoutui

Tuntui kuin olisi murtunut pato
Pato todellakin murtui
Omenapuu kaatui
Murskasi alleen madon


Hienoa, kommenttia ja asiallista sellaista on tullut aina Pirkanmaalta asti! Lisäykset sanojen liiton listaan on tehty. Toivottovasti saadaan Alho ja Lauri pian sorvin ääreen.

Sanojen liitto

Suomen kielessä on tuhansia kauniita sanoja, mutta kun ne laitetaan peräkkäin ja lausutaan tunteella, estottominkin mieli herkistyy ja antaa mielikuvituksen viedä.

Lekaa perseeseen, meisseliä suoleen, antennia anukseen, rautaa reikään, mastoa suoleen, kairaa nivusiin, keppiä poskeen, piiskaa pehkoon, slaikkaa suoleen, tikkua perseeseen, vartta anukseen, rimaa rööriin, pätkää putkeen, tankoa tarhaan, kettinkiä ahteriin, pamppua perseeseen, ruoskaa reikään, tunkkia berberiin, viivainta hyttiin, jakkaraa rasiaan, veistä vakoon, pylvästä anukseen, vasaraa aukkoon, oksaa koloon, moukaria reikään, sahaa suoleen, kirvestä pataan, palaa purkkiin, sorkkaa perään, tolppaa luolaan, halkoa läpeen, kapulaa koneeseen, runkoa rööriin, avainta lukkoon, harjaa piipuun, nuijaa väylään, talikkoa tankkiin, harppia suppiloon, vesuria asemaan, pystiä kannuun, karttua kotaan, hilparia anaaliin, poranterää tussuun, riukua rööriin, keilaa pyllyyn, kottikärryä kuoppaan, laikkaa vidakkoon, kauhaa kajuuttaan ja kankea kanavaan,

Olkaamme ylpeitä siis kielestämme, älköömme päästäkö sitä mielestämme